Teksti: Olli-Pekka Haavisto

Artikkeli julkaistu alunperin Elonkehässä 3/22.

Maailman makean veden tila on karmea. Miten veden erityisyyden huomioivista suurista uskonnoista huolimatta uusliberalismi on aiheuttanut tämän katastrofin? Miten alkuperäiskansat ovat kyenneet todennetusti vastustamaan tuhokehitystä?

”Toisin kuin useat ei-alkuperäiskansojen kulttuurit, natiivi henkisyys ei ole erillinen osa elämää, vaan kietoutunut kulttuurin kokonaisuuteen, luontoon ja menneisiin sukupolviin”, toteaa alkuperäiskansojen ihmisoikeuksien puolustamiseen omistautunut Cultural Survival -järjestö tekstissään ”Indigenous Religions”, Alkuperäiskansojen uskonnot.

Antropologi David Groenfeldt sanoo alkuperäiskansojen yhteisöissä asetettavan suuren merkityksen veden, vesiesiintymien ja vesistöjen henkisille ulottuvuuksille. Assembly of First Nations erittelee tätä tarkemmin: ”Vesi on Maa-äidin eniten elämää ylläpitävä lahja ja yhteys kaikkien elävien olentojen välillä; vesi ylläpitää meitä, virtaa meidän välillämme ja meissä sekä täydentää meitä; vesi on Maa-äidin veri ja sellaisena puhdistaa kaikki elävät olennot eikä vain meitä; vesi tulee monissa muodoissa ja niitä kaikkia tarvitaan Maa-äidin ja meidän terveytemme ylläpitämiseksi.”

Alkuperäiskansojen asuma-alueilla kukoistaa neljä viidesosaa planeetan lajikirjosta. Kukoistuksen mahdollistaa kaiken ytimessä oleva vesi.

Maailman suuret uskonnot ja vesi

Suurin maailmanuskontoihin luetaan buddhismi, islam, kristinusko, hindulaisuus ja juutalaisuus, joka on pääuskontona vain Israelissa.

Alkuperäiskansojen alueet uskomusjärjestelmineen ovat hajallaan eri mantereilla ja valtioissa.

Buddhismissa pidetään syntisenä veden saastuttamista, sillä sen mukaan elämän kaikki muodot ovat selviytyäkseen riippuvaisia vedestä. Buddhalaisuus neuvoo ihmistä elämään sopusoinnussa luonnon kanssa taistelematta sitä vastaan.

Islamissa veden katsotaan edeltäneen taivaan ja maan olemassaoloa. Islamin kaikkein pyhimpien kvaliteettien katsotaan yhdistyvän veteen, josta elävät olennot on tehty ihminen mukaan lukien.

Muinaisessa hindu-mytologiassa vettä pidettiin koko maailman perustana jo kauan ennen ajanlaskun alkua kirjoitetuissa pyhissä teksteissä. Niissä vettä kuvataan ”elämän lähtökohtana” ja ”kuolemattomuuden eliksiirinä”. Hindujen elämässä vedelle on varattuna erityinen asema: joet ovat pyhiä ja pyhitettyjä, temppelitankit eli keinojärvijärjestelmät suovat siunaustaan; veteen liittyviä palvontauhrauksia tehdään pitkin päivää.

Kristinuskon Vanhassa testamentissa ei esiinny käsitettä luonto, vaan kreikankielisessä alkuteoksessa maailmaan kokonaisuutena viitataan maa- tai maanpiiri-käsitteillä, jotka esiintyvät taivaan ja joskus meren vastaparina. Luomiskertomuksesta alkaen Raamatussa vesi ja elämä liittyvät toisiinsa välillä samastaen ne. Vesi esiintyy usein Pyhän Hengen symbolina.

Ympäristöfilosofi Markku Oksanen toteaa kristinuskosta historioitsija L. Whitea lainaten, että kristinusko on ”kaikkein ihmiskeskeisin uskonto, mitä maailma on nähnyt”.

Kristinuskon ihmiskeskeisyys ja erillisyys muusta luonnosta ilmaistaan jo Raamatun ensimmäisillä sivuilla ensimmäisessä Mooseksen kirjassa: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi”

Veden tila suurten maailmanuskontojen alueilla

Tiibetin ylängön ekologinen tila heikkenee ilmastonmuutoksen aiheuttaman kutistuvien jäätiköiden seurauksena. Kasvihuonekaasupäästöt ovat peräisin koko maailmasta, joita alueen asukkaiden on ollut mahdoton estää. Jääkato yläkorkeusasteilla uhkaa valuma-alueiden välityksellä satojen miljoonien ihmisten vesiturvaa. Itse ylängön vesiä ovat raskasmetalleilla saastuttaneet rankasti avolouhoskaivokset, maatalous ja laiduntaminen.

Lähes kaikki Kaakkois-Aasian maat sijaitsevat suuren Mekongjoen valuma-alueella, jossa veden laatu on laskenut heikoksi. Myrkylliset saasteet aiheuttavat erilaisia syöpiä, käytös- ja oppimishäiriöitä, syntymävaurioita, diabetesta ja muita terveyshaittoja. Veteen vaikuttaa uusliberalistinen globaali ekstraktivismi kaivostoimintoineen, maatalouskemikaaleineen, vedenkäsittelyn puutteineen ja metsien hakkuineen.

Mekongjoen ekosysteemi on peruuttamattoman romahduksen partaalla. Tila on kehkeytynyt toisiaan vahvistavista ilmastonmuutoksen vaikutuksista, yhä lisää rakennetuista virtaamaa heikentävistä padoista ja edellä mainituista ihmisten toimista. Usein voimalaitospadoilla tuotettu sähkö siirretään turistien suosimiin kauppakeskuksiin, kuten Thaimaan Bangkokiin, jonka Siam Paragon -kauppakeskus käyttää vesivoimasähköä enemmän kuin jotkut Thaimaan maakunnat.

Indonesian väestöstä suurin osa on alttiina saastuneelle vedelle; vain 12 prosentilla on saatavillaan turvallista, puhdasta vettä. Pohjavesistä vain seitsemän prosenttia ylittää ihmiskäyttöön turvalliseksi määritellyn saastumisrajan. Pääkaupunki Jakarta vajoaa paikoin 25 senttimetriä vuodessa pohjaveden liiallisen oton vuoksi ja on siksi päätetty siirtää Jaavalta Borneoon.

Keski-Aasiassa ilmastonmuutos on keskeinen vesiongelmien tuoja. Luonnollista kiertoa enemmän sulavat vuoristojäätiköt heikentävät vesitasapainoa rajusti, kun valuma-alueet eivät saa riittävästi vuotuista virtaamaa. Kuivuminen, miljoonien ihmisten pakkopoismuutto ja kilpailu vähenevistä vesivaroista ovat alkaneet johtaa ratkaisemattomaan tilanteeseen.

Pakistanissa ei ole enää juuri lainkaan puhdasta vettä vuonna 2025. Jo nyt väestöstä neljä viidesosaa joutuu turvautumaan viemäriveden, maatalouskemikaalien ja teollisuussaasteiden pilaamaan veteen. Tilanteelle on moninaiset syyt alkaen brittikolonialismista uusliberaaliin maailmankauppaan ja ilmastonmuutokseen.

Länsi-Aasian – kolonialistisesti nimettynä Lähi-idän – ja Pohjois-Afrikan (Middle East & North Africa, MENA) maita rasittavat erittäin vakavat vesiongelmat. MENA:n alueella maatalous käyttää peräti 80 prosenttia otetusta makeasta vedestä. Varantoja ylikäytetään keinokastelulla, joka Iranissa on johtanut suuren Urmiajärven kuivumiseen lähes kokonaan. Vesiniukoista MENA-maista viedään maataloustuotteita eniten Euroopan unioniin. MENA:n lapsista yhdeksän kymmenestä elää vakavia terveys-, ravinnonsaanti- ja kehitysongelmia aiheuttavan vaikean vesirasitteen heikentämänä.

Intia kärsi vuonna 2018 siihen astisen historiansa pahimmasta vesikriisistä, jolloin miljoonien elämä ja toimeentulo oli uhattuna. Tuolloin 600 miljoonaa intialaista koki suurta tai äärimmäistä veden puutetta. Vuosittain 200 000 ihmistä on kuollut riittämättömän puhtaan veden saatavuuden takia.

Yli kolmasosa Intian piirikuntien pohjavesistä on kriittisessä tilassa ja ylikäytettyjä. Runsaat kaksi kolmasosaa saatavissa olevasta makeasta vedestä on saastunut ja suuret joet, joista usea kuuluu maailman suurimpiin, ovat käymässä elottomiksi.

Kriisi on vain pahenemassa. Liittohallituksen tutkimuslaitos ennusti vedentarpeen vuonna 2030 ylittävän kaksinkertaisesti käytettävissä olevan makean veden saatavuuden.

Australian pohjavesiä on uutettu keinokastelulla jokien kuivumiseen ja täyteen ekologiseen katastrofiin asti. Silti Australia vie tuotteissa yli 19 kertaa enemmän piilovettä kuin tuo sitä. Kun mantereen sadannasta melkein kaikki haihtuu takaisin taivaalle, kärjistää kuumeneva ilmakehä tilannetta radikaalisti.

Euroopassa vain alle puolet joista, järvistä, murtovesialueista ja rannikkovesistä yltää Euroopan vesidirektiivin määrittelemään ekologisesti hyväksyttävään tasoon. Maatalouden vedenotto on vähenemään päin johtuen vesien hallinnoinnin paranemisesta ja siksi, että globaalitalous mahdollistaa elintarvikkeiden ja muiden maataloustuotteiden tuonnin muualta maailmasta. Silti pohjavesiä ylikäytetään edelleen.

Vuoden 2022 alkupuolella lähes kaksi kolmasosaa Euroopasta kärsi kuivuudesta tai kuivuushätätilasta, mikä sittemmin on yhdessä lämpöaaltojen kanssa näivettänyt satoja, kuivattanut jokia ja tappanut kaloja. Eri vedenkäyttäjäryhmät kamppailevat niukkenevasta vedestä.

Yhdysvaltojen makea vesi on vaarantunut. Suuret järvet sisältävät viidesosan maailman pintavesistä, mutta vakavasti huonontunut veden laatu sekä saavutettavuus- ja infrastruktuuriongelmat rasittavat amerikkalaisten makeaa vettä. Keskeinen syy on maatalouden päästöt ja veden liikakäyttö.

Preeriatasankojen alla jättimäinen pohjavesiesiintymä Ogallalla-akviferi alkaa olla pumpattu tyhjiin maatalouden tarpeisiin, mistä väistämättä seuraa elinkeinon umpikuja. Mahtava Coloradojoki, kuten moni muukin joki, on kuivumassa ylikäytön ja ilmastonmuutoksen vuoksi.

Väli-Amerikassa pohjavesien ylikäyttö ja saastutus on jatkunut 1980-luvulta alkaen. Kaikesta Meksikon vedenotosta Yhdysvaltoja ruokkiva maatalous ja kaupunkien julkishallinto infrastruktuureineen käyttävät lähes neljä viidesosaa. Myös panimot ja juomavesitehtaat ottavat osansa.

Latinalaisessa Amerikassa sijainnee lähes kolmannes planeetan makeasta vedestä, suurin osa vähän asutuilla aluella. Mantereella elää vain kahdestoistaosa Maan väestöstä. Vesipulaa ei pitäisi olla. Pulan aiheuttaa jokiin, järviin ja merten rannikoille virtaavat käsittelemättömät jätevedet, Chilessä yksityisiin käsiin uusliberalismin oppien mukaisesti annetut vesioikeudet.

Jätevedet valuvat kaupungeista ja ekstraktiivisesta teollisuudesta, kuten soijan viljelystä ja kaivostoiminnasta, jotka pahentavat ilmastonmuutoksen vaikutuksia niinkuin metsien hakkuut ja jättipadotkin. Mantereen 20 suurimmasta kaupungista jo 16 kärsii stressaavasta vesitilanteesta, ja São Paulon, Liman ja Mexico Cityn odotetaan jäävän kokonaan vaille vettä lähitulevaisuudessa.

Latinalaisessa Amerikassa ihmisten veden saatavuutta heikentävät myös saastuttavat öljy- ja kaasuhankkeet. Yritystoimintakin on jo keskellä vedenpuutteeseen liittyvää, pysyvää toiminnallista riesaa.

Uusliberalismista, vedestä ja tieteestä

Samoin kuin oikeus- ja valtiotieteiden professori T. J. Gunn kirjoittaa, myös uskontotieteen tohtori Jaakko Närvä on maininnut Wittgensteinin perheyhtäläisyyden käsitteen. Sitä mukaillen uskonnoilla voi olla useita piirteitä, mutta millään tietyllä uskonnolla ei tarvitse olla näitä kaikkia.

Närvä antaa uskonnolle, uskonnollisuudelle tai uskontoisuudelle määritelmän: ”Uskonto on psyykkisesti normaalia tai tervettä ajattelua, kokemista ja käyttäytymistä, jossa otetaan spontaanisti ja tunneperustaisesti todesta ei-empiirisiä intuitionvastaisia olentoja.”

Ei-empiiriseksi intuitionvastaiseksi olennoksi voidaan katsoa uusliberaalin markkinatalouden vaalima käsite ”näkymätön käsi”, joka ohjaa markkinoita yksilöiden oman edun tavoittelun eli ahneuden kautta ja jonka yhteiskuntafilosofi Adam Smith lanseerasi kahdessa teoksessaan The Theory of Moral Sentiments (1759) ja An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations (1776).

Uusliberalismi korotti ahneuden hyveeksi, mitä myös voi pitää ei-empiirisenä ja intuition vastaisena. Professori Henry A. Giroux kirjoittaa: ”Sitoutuneena uskomukseen, että markkinoiden tulee olla organisoiva periaate kaikille poliittisille, yhteiskunnallisille ja taloudellisille päätöksille, uusliberalismi lietsoi hellittämättömään hyökkäykseen demokratiaa, julkisia palveluja ja aineettomia arvoja kohtaan. Uusliberalismissa kaikki on joko kaupan tai ryövätty voitonteolle.”

Tämä pätee myös veteen, toteaa antropologi David Groenfeldt: ”Maailmanpankki kehottaa lainanottajamaita tulkitsemaan veden taloudellisena hyödykkeenä, jota voi ostaa ja myydä, ja jolla on rahassa mitattavaa taloudellista arvoa.” Vaikka länsimaisen kulttuurin historiassa, siis kristillisen kulttuurin vaikutusaluella, on pitkä ympäristöön liittyvän henkisyyden traditio, se on Groenfeldtin mukaan aina – kuten Franciscus assisilainen – jäänyt ”turvallisesti syrjään valtavirrasta”.

Uusliberalismi täyttää uskonnon kriteerit, kun käytetään Närvän kahta määrittelyä.

Uskontotulkintaa tukee muutamien julkaisujen pitäminen ikäänkuin pyhinä kirjoina. Eläköitynyt, Suomen Akatemian arviointi- ja kehittämisjohtaja sekä eduskunnan ja valtioneuvoston kanslian yhteiskuntapolitiikan valmistelija Paavo Löppönen toteaa esseessään ”Vapauden markkinat – Uusliberalismin kertomus” kolmesta ideologian perusteoksesta (Friedrich von Hayek: The Road to Serfdom 1944, Karl Popper: The Open Society and Its Enemies 1945, ja Ludwig von Mises: Bureaucracy 1944): ”…heidän kolmesta kirjastaan tuli yhdessä uusliberalismin alkuvaiheiden ideologinen peruskivi. Voidaan ehkä puhua raamatuista, koska nuo kirjat merkitsivät uusliberaaleille samaa kuin Raamattu kristityille: tekstiä, joka ilmoittaa oikean uskon ja pelastuksen tien. Uusliberalismi myös organisoitui näissä kirjoissa esitettyjen ajatusten pohjalta 1947.”

Täysin päinvastaisesti todetaan WHO:n julkaisussa: ”Makea vesi antaa ekosysteemipalveluja ja on monessa suhteessa tärkeä ihmisten terveydelle. Kaikki maa-alueiden makean veden ekosysteemit, metsät, kosteikot, maaperä ja vuoristoekosysteemit ovat keskeisiä vesikierron tukemisessa kuten myös ravinnekierron säätelylle ja maaperän eroosiolle. … Lajikirjo on keskeistä vuoristoekosysteemien ja jokien valuma-alueiden terveydelle.” Lisäksi todetaan: ”On laajalti hyväksyttyä, että monilajisten ekosysteemien tarjoamat vedenpuhdistuspalvelut kannattelevat vedenlaatua, mikä on yleismaailmallinen edellytys ihmisten terveyden ylläpitämiselle.”

Münchenin Ludwig-Maximilians-Universitätin julkaisu jatkaa: ”Sekä orgaanisten että epäorgaanisten aineiden rakenneosana että toimintansa johdosta liuottajana sekä reaktio- ja kuljetusaineena vesi on välttämätön kaikille Maan elottomille ja elollisille prosesseille.” Meidän täytyy vastustaa veden pitämistä itsestäänselvyytenä ja herättää uudestaan tietoisuus veden ainoalaatuisuudesta ja sen vastuullisesta käytöstä.

Kun Bretton Woods -instituutiot, Maailman pankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto, alkoivat 1970-luvun lopulta alkaen myöntää lainoja globaalin etelän maille, nämä joutuivat hyväksymään lainaehdoiksi kullekin lainanottajamaalle räätälöityjä rakennesopeutusohjelmia (Structural Adjustment Programmes). Laajentunutta toimintaa alettiin 1990-luvun jälkipuoliskolla nimittää orwellilaisittain köyhyyden vähentämiseksi. Rahoitusta havittelevia suostuteltiin toteuttamaan ohjelmia, joita nimettiin Köyhyyden vähentämisen strategia-asiakirjoiksi (Poverty Reduction Strategy Papers, PRSP). Nämä olivat käytännössä rakennesopeutusohjelmia.

Uusliberalistiset lainaehdot olivat kovat: julkisten menojen vähentäminen, elintarvikkeiden hintatukien poistaminen, viennin lisääminen – useimmiten globaalin pohjoisen kannalta edullisesti – sekä julkisten laitosten, kuten vesi- ja sanitaatiohuollon, yksityistäminen. Ne johtivat useissa matalan tulotason maissa terveydenhuollon ja koulutuksen romahtamiseen, luonnonvarojen riistoon globaalin ekstraktivismin keinoin, elintarvikkeiden hintojen nousuun ja elintarvikehuollon huononemiseen. Julkista vesihuoltoa yksityistettiin monin tavoin ja luonnonvesiympäristöjä riistokäytettiin. The Economist väitti vuonna 1992, että ”vain hyväksymällä vesi kauppatavaraksi ovat mielekkäät päätökset mahdollisia.”

Bonnin 2013 julistuksessa 500 vesitutkijaa ilmoitti, että yhden tai kahden sukupolven kuluessa enemmistö planeetan asukkaista kärsii raskaasti makean veden puutteesta, joka on välttämätön luonnonvara, jolle ei ole korvaajaa.

Alkuperäiskansojen henkisyydestä, huoltapitävästä vuorovaikutteisuudesta ja kamppailuista

Kaikkien suurten maailmanuskontojen alueilla on vallinnut uskomusjärjestelmä, jossa vedellä on erityisasema, mutta siitä huolimatta uusi sekulaari uskonto, uusliberalismi, on saanut nämä mantereet haltuunsa ja tuhonnut luonnonympäristöt vesineen kaikkialla. Vain alkuperäiskansat ovat kyenneet vastustamaan – vaikkei kokonaan torjumaan – tuhon laajenemista alueilleen. Mikä tämän selittäisi?
Perustavanlaatuisen eron alkuperäiskansojen uskomusten tai henkisyyden ja maailmanuskontojen välillä kuvasi Suuri Karhu Tukholmassa vuonna 2016 pidetyssä Undisciplined Environments – International Conference of the European Network of Political Ecology (ENTITLE) -konferessissa: ”Länsimaissa yleinen tapa puhua alkuperäiskansojen henkisyydestä on paljolti väärinymmärrystä. Varsinaisesti kyse on relationaalisuudesta.” Tässä relationaalisuus tarkoittaa olla vuorovaikutussuhteessa.

Suuri Karhu eli filosofian tohtori Kim TallBear toimii professorina Albertan yliopiston alkuperäiskansatutkimuksen tiedekunnassa. Hänet on rekisteröity Sisseton-Wahpeton Oyate -heimoon ja hän polveutuu Oklahoman Cheyenne- ja Arapaho-heimoista.

Suuri Karhu torjuu kahtiajaot elämän ja ei-elämän välillä sekä ihmisten ja muun luonnon välillä, ynnä muut eurooppalähtöiset elämää pilkkovat arvojärjestykset, ja asettaa etualalle dakota-heimon maailmanymmärryksen, jonka keskiössä on ”olla hyvässä [vuorovaikutus]suhteessa”.

Vastaavaa on löydettävissä muista alkuperäiskansojen uskomusjärjestelmistä, vaikkeivat ne olekaan täysin identtisiä. Relationaalisuus tarkoittaa olemista huoltapitävässä suhteessa sekä ihmisiin että muihin kuin ihmisiin, jotka yhdessä muodostavat yhteisön. Tämä on täysin päinvastaista asuttajakolonialismin ”amerikkalaiselle unelmalle”, joka on aina muodostunut rinnan tappavien, elämää rujouttavien ja väkivaltaisten hierarkioiden kanssa. Relationaalinen verkko vaatii huomioimaan vuorovaikutussuhteemme ja velvollisuutemme tässä ja nyt. On vastustettava koskaan saapumattomia edistysunelmia.

Uusliberalismi on saanut alkunsa kristinuskon alueella Euroopassa ja edennyt Pohjois-Amerikassa. Sen esiinmarssia on saattanut helpottaa kristinuskon yhtäältä edellä mainittu ihmisen erottaminen muusta luonnosta ja toisaalta vallan kyseenalaistamattomuus, jonka Jeesus ilmaisee Markuksen evankeliumissa: ”Antakaa keisarille mikä keisarin on ja Jumalalle mikä Jumalan on”.

Vastuullisten vuorovaikutussuhteisten maailmanymmärrysten mukaisesti elävät myös Väli- ja Etelä-Amerikan alkuperäiskansat, joilla tällaisille relationaalisuuksille on espanjankielinen yhteisnimitys Buen vivir. Samankaltaisia huoltapitävää vuorovaikutuksellisuutta elävät alkuperäiskansat ainakin Intiassa, Kaakkois-Aasiassa ja Filippiineillä, kuten Focus on the Global South -järjestön koollekutsumissa alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen konferensseissa on selvitetty. Kokonaisvaltaiseen ajatteluun kuuluvat sekä elävät olennot että maaperä ja vesi. Tässä maailmanymmärryksessä yksilö ei voi hyvin ellei yhteisö voi hyvin ja päinvastoin. Lisäksi yksilöt eivät kilpaile keskenään kuten kapitalismissa, vaan täydentävät toisiaan.

Mikään suurista maailmanuskonnoista ei ole kyennyt vastustamaan länsimaista, kristillisiltä alueilta lähtöisin olevaa uutta maallista uskontoa, todellisuuteen perustumatonta uusliberalismia. Näyttää siltä, että noiden kaikkien suurten maailmanuskontojen keskeisimmän huomion suuntautuminen hengellisiin harjoituksiin ja tuonpuoleiseen, kuoleman jälkeisen aikaan sekä omasta ”pelastuskilvoittelusta” juontuva yksilökeskeisyys on vähentänyt huomiota tässä ja nyt -vuorovaikutussuhteille.

Tämä voisi osaltaan selittää, miten holistisia maailmankuvia omaksuneet alkuperäiskansat, jotka muodostavat vain viisi prosenttia ihmiskunnasta ja asuttavat neljäsosaa planeetan maapinta-alasta, ovat kyenneet ylläpitämään neljää viidesosaa Maan biodiversiteetistä, lajikirjosta. Ylläpito on edellyttänyt myös elämän lähteestä, vedestä huolehtimista. Huolenpitoon on kyetty huolimatta siitä, että uusliberalismi laajenee väkivaltaisesti, niin että esimerkiksi vuonna 2020 viikottain tapettiin neljä ympäristönsuojelijaa, vuodessa 227 ihmistä, joista yli kolmasosa kuului johonkin Maan alkuperäiskansoista.

Kirjoituksen täydellinen lähdeluettelo saatavissa toimitukselta.